Tätä on pyydetty, joten härifrån tvättas. Minun ihka oma blogini, pitkästä aikaa. Sitten teinivuosieni en ole tälläistä pitänyt. Nyt kokeillaan joskos saataisiin homma käyntiin, ja vanha mukava harrastus startattua uudelleen.

Ehkä jotakuta saattaisi kiinnostaa millainen persoona täällä oikeastaan edes kirjoittelee? Siispä lyhyt kuvaus itsestäni näin ensi alkuun.

Tavallinen. Tämä sana kuvaisi minua varmaan kaikkein parhaiten. Omasta mielestäni ainakin. Pidän itseäni jopa tappavan tylsänä. Ulkonäössäni ei ole oikeastaan mitään poikkeavaa, paitsi olen lyhyehkö. Mutta en kuitenkaan tarpeeksi lyhyt, jotta se toisi jotakin mielenkiintoa olemukseeni. Vaaleat muodottomat hiukset löytyy,  ja ruskeat silmät. Hymykuopat. Lättäpeppu ja ylileveät hartiat. Oikea kuulantyöntäjä siis! Siinäpä minulle oiva ammatti tulevaisuutta varten.

Harrastukset. Niin mitä minä oikeastaan harrastan? Ensimmäisenä mieleen tulee tietenkin HEVOSET. Harrastuksistani uusin ja rakkain. Hevostelun olen aloittanut päältä vuosi sitten, ja olen täysin hurahtanut. Oikea aikuisiän heppahulluus iskenyt. Kirjat. Siinä toinen intohimon kohde. Valitettavasti aikaa ei tähän enää paljoa liikene, ja kirjat saavat rauhassa pölyyntyä kirjahyllyyn. Ruoanlaitto, sitä minä rakastan! Harmikseni siihenkään ei tässä elämän tilanteessa paljoa pysty panostamaan. Hyvä kun saa sen pakollisen makaronilaatikon uuniin ennen tallille lähtöä. Niin, taas ne hevoset!

Perhesuhteet. Mies löytyy, ja pieni oikein viikari-iässä oleva poika, joka lienee syy harrastusaikani puutteeseen. Tuo ihana pieni vintiö, joka repii kattilat ja kirjat alas hyllyistään. Pitää omaa huutokonserttiaan ja tanssii kuin mikäkin marakatti nykymusiikin tahdissa. Huutelee käsittämättömiä sanojaan ilmoille, ja miehen kanssa yritämme arvailla kummalle hän oikein juttelee. (Hetkinen, aikalisä. Tähän väliin olisi hyvä lisätä huomautus, että mieheni ja minä olemme kotoisin aivan eri ulottuvuuksista. Mitä tällä tarkoitan? No sanotaanko näin, että ulkonäöllisesti ja sisäisestikin olemme aika eri kaliiperia. Mieheni juuret kun ovat jostakin aivan muualta kuin täältä kotosuomesta). Perhe on tärkein.

Työ. Tällä hetkellä ei ole. Tai ehkä tuo marakatin vahtiminen kävisi työstä? Asiaan tulee kyllä muutos, kun aika palata hetkeksi työelämään kesäksi ennen koulun starttaamista syksyllä. Nykyinen ammattini kun ei tarjoa tarpeeksi haasteita, joten jatkokouluttautuminen on välttämätöntä.

Ihmisenä. Tämä on se vaikein kohta. Miten kuvailla itseäni? Taidan olla ensisijaisesti ujo. Vaikeasti lähestyttävä lienee oikea sana kuvaamaan itseäni. On vaikea pitää ääntä omasta itsestäni, ja jos toinen ei muista kysyä, niin en kovin helposti lähde erittelemään elämäni kiemuroita edes ystävilleni. Välillä tulee mietittyä, että tuntevatko he minua lainkaan? Hyvä kuuntelija ainakin olen, ja empatiakykyinen. Siitä minua arvostetaan.

Huh, kyllä on sitten rankkaa tämä itsensä arvioiminen ja esiin tuominen! Ja tämä saakin riittää tällä kertaa, sillä tämä ensikirjoitus sai nytten olla tässä. Sänky kutsuu niin houkuttelevana tuossa takana, että pakko pistää pitkäkseen ennen huomisia marakatin touhotuksia.

Ensi kertaan!